Joulu tunnelmia

Laittelen pari kuvaa meidän joulusta. Oli oikein mukava joulu vaikka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Alunperin piti olla miehen kanssa kahdestaan. Tehdä omat jouluperinteet ym. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat niin että appivanhemmat tuli aattona meillä käymään. Meni paljon paremmin kuin kuvittelin koska olivat autolla. Heille kun tuo kuppi maistuu hieman liikaa. Joulupäivänä käytiin heillä sitten. Siellä se appiukko oli ihan pierussa mutta ei kaikkea voi saada :) Näin jouluisin vauvakuume kyllä pahenee. Olisi niin ihanaa saada tänne pikku töppöset tumisemaan <3 Ehkä ensi jouluna tai jos vaikka odotettaisiin jo :)

Perusterve nuori nainen?

En tiedä kiinnostaako tämä aihe ketään, mutta kirjoitan tämän sen vuoksi koska sairauteni vaikuttavat yritykseen ja ennen kaikkea raskauteen. En voi sanoa olevani mitenkään perusterve 25 vuotias. Listaanpa tähän sairauteni.

- Kilpirauhasen vajaatoiminta todettu vuonna 2008.

- Refluksi todettu vuonna 2011

- Sappikivet todettu vuonna 2011

- Migreeni

- Verisuonikasvain nenänielualueella todettu vuonna 2011

- Kudoksessa keloidi taipumus

- Paniikkihäiriö ja voimakkaat stressireaktiot

- Niskassa kulumia ja luuydin kanavan ahtaumia.

- Palleatyrä todettu vuonna 2011

Kilpirauhasen vajaatoiminta (lääkityksenä on 0,15mg thyroxia) on siis tosiaan 6 vuotta sitten todettu. Itse heräsin siihen että painoa oli tullut lisää 20kg vuodessa. Minun vajaatoiminnan tekee hankalaksi että siihen liittyy autoimmuuni ongelmaa. Kehoni tuottaa vasta-aineita jotka pikku hiljaa tuhoavat kilpirauhasta. 4 vuotta toteamisesta olin vajaatoiminnalla. Väsytti, lihoin, hiukset ohenivat ym. Vasta 2012 saatiin arvot pysymään tasaisena. Nyt on sitten ollut uusi ongelma. Arvoni ovat liian alhaiset, joten lääkitystä on vähennetty. Seuraava kontrolli tammikuussa. Itse koin kovin vaikeaksi liikakilot. 2010 hetken arvot olivat kohdillaan ja sain laihdutettua kilot pois. 2012 kuitenkin menin jälleen vajaatoiminnan puolelle ja lihoin 15 kiloa. Nyt vuoden sisällä olen jälleen saanut kilot pois. Käyn säännöllisesti 3-6kk välein kontrolleissa. Tämä tauti ei ole vaarallinen mutta tuon lihomisen takia stressaava tauti. Ei sitä ihminen jaksa jatkuvasti laihduttaa. 2012 kahdessa kuukaudessa tuli 10kiloa. Voitte uskoa että hieman hajotti.

Sain viime vuonna sairaalakertomuksen teiniajoilta asti työterveyden kautta ja huomasin että jo vuonna 2005 kilpirauhasarvoni olivat vajaatoiminnan puolella. Tuolloin ei kukaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Kovin harmillista. Mitä tämä tauti vaikuttaa raskautumiseen tai raskaana ollessa. Hoitotasapainon ollessa kunnossa ei pitäisi raskautumisessa olla ongelmia. Lähinnä silloin kun arvot eivät ole kohdilla niin mm. keskenmenot ovat yleisempiä. Lisäksi kuukautishäiriötä voi olla. Mietinkin tässä yksi päivä että ennen pillereiden aloittamista kuukautiseni olivat todella epäsäännölliset: 20-40 päivää. Jos olen kerran jo tuolloin sairastanut vajaatoimintaa, niin voihan olla se on sekoittanut rytmiäni. Mielenkiinnolla odotan minkälainen rytmini on 2 kuukauden päästä, kun ehkäisystä luovutaan. Raskaana ollessa thyroksinin tarve lisääntyy joten lääkettä lisätään raskauden ajaksi. Toivotaan että arvot nyt pysyisivät tasaisina.

Sappikivet, refluksi ja palleatyrä todettiin 2011. Kärsin tuolloin kovista vatsakivuista. Refluksi on siis vatsasulkijan löystyminen jolloin vatsahapot pääsevät nousemaan ruokatorveen ja aiheuttaa kovaa närästystä. Pääasiassa näistä minua eniten vaivaa refluksi joka ärtyy stressistä hyvinkin pahaksi. Jatkuvaa lääkitystä minulla ei ole näihin vaan huonontumiskausina syön nexiumia. Sappikivet aiheuttavat todella todella pahoja vatsakipuja mutta ruokavaliolla ne pysyvät poissa. En ole antanut leikata sappirakkoani pois koska sappirakon poisto voi pahentaa refluksia. Refluksiin paras lääke on oikea ruokavalio ja stressitön elämä. Kuten ehkä huomasitte edellisestä postauksestani ettei elämäni ole aina kovin stressitöntä. Viimeisin paha kausi refluksin suhteen oli viime kesä. Refluksi meni niin pahaksi että jouduin olemaan töistä poissa 3 viikkoa. Pelkän vedenkin juominen aiheutti kipuja ja etova olo oli 24/7. Olin tosi huonossa kunnossa. Stressi aiheutti happojen pahentumisen joka poltti vatsakalvoni karrelle. Kuukauden jälkeen kun olin syönyt reilua annosta Nexiumia alkoivat oireet helpottaa. Nyt on taas melko normaali olotila refluksin suhteen. En olisi koskaan voinut kuvitella kuinka ilkeä tauti tämä on. Kiellettyjä ruoka-aineita ovat mm.

-omena, kurkku, paprika

- sitrushedelmät

- kaikki kovin rasvaiset ruoat (olen syönyt edellisen pizzani v.2010)

- pavut, sipulit

-Kahvi

Tosin pahemisvaiheessa olen elänyt pelkillä riisikakuilla ja mustikkakeitolla. Kesän jälkeen olin varma etten aijo ikinä tulla raskaaksi koska en voinut edes kuvitella olotilaa jos närästys olisi pahentunut. Nyt kun aikaa on mennyt olo on optimistisempi. Kyllä sen kestää. Täytyy vain noudattaa ruokavaliota ja elää stressittömästi :) Nexiumia voi syödä pienenä määränä raskauden aikana. Palleatyrä voi pahentua synnytyksessä. En kuitenkaan halua asiaa enempää murehtia.

Kudoksessa on siis keloidi taipumus. ”Keloidi eli arven liikakasvu. Tavallisen arven sijaan keloidi jatkaa kasvamistaan. Taipumus arpien liikakasvuun on perinnöllistä, ja sitä ilmenee noin 5 %:lla valkoihoisista ja 15 %:lla mustaihoisista”  Asia tuli ilmi kun korvareikä lävistysten jälkeen vuonna 2007 alkoi korvanlehteeni muodostua patti, joka jatkoi vain kasvamista. Tähän mennessä patti on leikattu ja laseroitu. Kuitenkin se on kasvanut takaisin. Seuraava aika ensi vuona. Muualle on myös muodostunut keloideja mutta ne ovat onneksi lakanneet kasvamasta ja arvet ovat melko huomaamattomia. Raskautumiseen asialla tuskin on kovin paljon merkitystä, mutta olen miettinyt että mitä jos tehdään keisarinleikkaus tai repeän. Ei kuulosta kovin kivalta jos keloidia alkaa kasvamaan holtittomasti kohtuun tai alapäähän. Otan asiasta selvää ensi kerralla kun käyn korvaklinikalla.

Vuosi 2010-2011 oli melko rankka. Tässä lyhyesti kiteytettynä vuosi. Tammikuussa meni välit parhaaseen ystävääni. Helmikuussa äitini yritti itsemurhaa. Toukokuussa erosin silloisesta avomiehestäni. Kesäkuun asuin äitini luona. Heinäkuussa tapasin nykyisen mieheni. Elokuussa äitini yritti itsemurhaa. Lokakuussa isälläni todettiin parantumaton syöpä. 6 viikkoa tästä hän kuoli. Koska olin isäni ainoa lapsi, hoidin melkein kaikki itse. Koirien lopettamiset, asunnon siivoamiset, hautajaiset ym. Puhumattakaan siitä todella todella raskaasta 6 viikosta kun kävin joka vkl katsomassa isääni 200km päässä ja viikot olin työharjoittelussa. Aloin syksyllä saamaan kovia vatsakipuja ja raajani alkoivat puutua. Tammikuussa todettiin refluksi ja sappikivet. Helmikuussa magneettikuvista löydettiin kananmunan kokoinen kasvain nenänielualueelta. meni melkein 5 viikkoa ennen kuin saatiin tieto että kasvain oli vaaraton (ensimmäinen koepalan otto meni pieleen). Kasvainta ei kuitenkaan voida poistaa, koska se on verisuoni kasvain. Toukokuussa minulla diagnosoitiin post-traumaattinen stressireaktio joka ei varmaan ollut kenellekään kovin kova yllätys tuollaisen vuoden jälkeen. Mutta tässä sitä edelleen seistään :)

Sain post-traumaattiseen stressirektioon lääkityksen ja olo alkoikin helpottaa niin että lääkitys jätettiin pois vuoden päästä eli 2012. 2012 ja 2013 äitini yritti jälleen itsemurhaa ja koska en ollut vielä henkisesti saanut itseäni koottua edellisistä kriiseistä alkoi ahdistus vaikuttaa liikaa elämääni. Varsinkin vatsani, kun reagoi niin voimakkaasti stressiin, sain ahdistukseen lääkityksen. Onneksi minimimäärä on riittänyt. Olen syönyt kohta lääkettä puoli vuotta ja ns turha stressaaminen on jäänyt vähemmälle ja mahanikin on voinut paremmin. Helmikuussa olisi tarkoitus varata aikaa lääkärille että voitaisiin purkaa lääkitys, koska en halua syödä ylimääräisiä mömmöjä raskauden aikana. Hieman jännittää tuleeko stressi taas ylivoimaiseksi. Paniikkihäiriöstä kärsin viimeksi 3 vuotta sitten eikä niitä ole sen jälkeen näkynyt J Paniikkihäiriö on ollut onneksi hyvin lievää enkä ole siihen koskaan tarvinnut lääkitystä.

Uusin ongelma on tullut puoli vuotta sitten eli sykkeeni nousee nopeasti (esim pelkkien rappusten nousemisesta) 180. Olo on siis ollut välillä melko tukala. EKG oli normaali ja lääkäri epäilee että kun kilpirauhasarvoni ovat matalat että tykytykset johtuvat siitä. Elikkä odotellaan että arvot nousisivat. Nyt viime päivät ovat olleet erityisen tuskallisia. Koko ajan syke on korkealla. Hieman jo ahdistaa tämä ja mietin että josko kävisin pyhien jälkeen yksityisellä. Haluaisin varmistuksen ettei tämä ole vaarallista. Erityisen ärsyttävää tämä on kun ei ole voinut harrastaa liikuntaa puoleen vuoteen. Olen ennen näitä tykytyksiä käynyt salilla pari kertaa viikossa, zumbassa, crossingissa ja pilateksissa/joogassa. Nyt koirien lenkittäminen on ollut ainoa vaihtoehto. Mutta katsellaan. Tämmöistä tänne siis.

Polttarit.

Nyt on pakko hieman avautua kun tuntuu siltä. Elikkä olen onnellisesti menossa naimisiin helmikuun alussa. Minulle ollaan järjestämässä polttareita tammikuun puolessa välin :) En ole koskaan ollut yhdissäkään polttareissa joten ei ole mitään tietoa mitä tuleman pitää. Paras ystäväni järjestää polttarit meidän kotipaikkakunnalla jonne täältä on matkaa yli 200km. Mielenkiintoinen valinta paikan pitämiseksi, koska puolet porukasta jotka olin laittanut kutsulistalle on taas sitten täältä päin. Minunhan ei hirveästi kuuluisi näistä kuvioista tietää mutta jotain on tihkunut tietoon. Olin aluksi että sehän matka sinne voi olla ihan mukava kun 5 naista täältä päin menossa polttareihin. No viimeisen tiedon mukaan olen ihan yksin menossa omiin polttareihin O_o. Yksi kavereistani on perunut rahatilanteen vuoksi (ymmärrän täysin), toinen odottaa vauvaa ja on jo jonkin aikaa supistellut (ymmärrän tämänkin täysin!), toinen kaasoni menee jo päivää edeltävästi ja yksi kaverini ilmoitti että myöhästyy parilla tunnilla. Minä jäin sitten vain jäljelle... Ymmärrän kyllä että ihmisillä on päteviä syitä mutta harmittaahan se silti. Siskoni joka on siis kotipaikkakunnalla ilmoitti myös ettei hän välttämättä tule polttareihin kun toinen vaihtoehto olisi etelän matka. Olin ihan ällikällä lyöty. Kivat siskolle vaan :D

Toinen paras että hyvä ystäväni joka on tulossa polttareihin ja jolle olen kutsunkin lähettänyt häistä UNOHTI että minulle on tulossa häät. Varasi sitten hääpäiväksi ulkomaanmatkan jota ei voi enää perua. Uskomatonta mutta uskon että tämä henkilö on voinutkin unohtaa hääpäiväni.

No eihän näille voi mitään, mutta oloa hieman helpottaa kun saa purnata :) Eiköhän häistä että polttareista tule kivat päivät. Ei pitäisi stressata.

Joulu lähestyy, polttarit lähestyy, häät lähestyy ja samoin lähestyy päivä että vauvan teko yritys alkaa. Aika jännää! Toistaiseksi kyllä jännään kaverini puolesta joka saa tulokset torstaina lapsettomuustutkimuksista. Toivottavasti kuulisivat hyviä uutisia ja että heille se vauva jo suotaisiin <3 yli vuoden ovat jo yrittäneet. Ei voi edes kuvitella miten rankkaa se on. Vuoden kun on kohta ite odottanut yrittämisen alkamista niin pelkään että ne toiveet jo ensimmäisestä kierrosta ovat korkealla. Saa nähdä miten korkealta sitä sitten tullaan alas.

Alkoholismi on koko perheen sairaus.

Ensimmäiseksi anteeksi että en ole päässyt päivittämään blogia moneen päivään. Työkiireet, joulustressi sekä häävalmistelut vieneet jonkin verran aikaa.

Olen miettinyt jonkin verran viime aikoina tämän kirjoituksen kirjoittamista. Kannattaako ja uskallanko. Kuitenkin minun elämäni ja tekemäni valinnat vaikuttavat suuresti tulevaisuuden suunnitelmiin sekä omaan henkiseen että fyysiseen olooni. Annan nyt teille palan itsestäni ja omasta tarinastani.

Olen äitini kolmas lapsi ja isäni ensimmäinen. Minulla on äidin puolelta isoveli ja isosisko. Kaikilla meillä on eri isät. Sukupuutani olen joskus yrittänyt piirtää. Se on ollut melko haastavaa. Olen kuitenkin ylpeä mistä tulen ja mitä olen kokenut.

Äitini on alkoholisti. En tiedä tarkkaa kuinka kauan hän on tätä ollut. Alkoholismiin sairastuminen on alkanut varmaan jo hyvin nuorena. Äitini on saanut veljeni 19 -vuotiaana väkivaltaiselle miehelle. Luulen että tuolloin kaikki on alkanut pahentumaan. Alkoholismia on tiettävästi useassa sukupolvessa äitini puolella. Äidillä on myös mielenterveysongelmia. Ollut varmasti jo pitkään, mutta diagnoosit hän sai vasta vuosi sitten. Lievä ADHD, paniikkihäiriö, vaikea masennus ja epävakaapersoonallisuushäiriö. Alkoholismi ja nämä kaikki sairaudet ovat saaneet aikaan sen että äitini on yrittänyt 7 kertaa itsemurhaa. Mielenterveysongelmat ovat kulkeneet suvussa tiettävästi myös jo pitkään. Äiti isoisä on tehnyt itsemurhan ja äitini täti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Miten kaikki on sitten vaikuttanut minuun? Monella, monella tavalla ja se että olen tässä pisteessä omassa elämässäni on monen asian summa. Tarinani alkaa 80-luvun lopulla. Olen syntynyt perheeseen jossa on yksityisyrittäjä isä joka omaksi ihmeekseen saa ensimmäisen lapsen ollessa 50 vuotias. Minusta tuli isäni silmäterä. Äiti on onneksi pystynyt lopettamaan juomisen jokaisen raskauden ajaksi. Luojan kiitos. 8 ensimmäistä elinvuottani ovat jonkin verran hämärän peitossa. Muistan tiettyjä asioita, mutta pääosin asiat ovat hautautuneet syvälle. Isäni ei ole onneksi alkoholisti vaan ollut aina minun tuki ja turva. Vanhempani erosivat ja sain onneksi jäädä isälleni asumaan. Äitini alkoholiongelmat tiettävästi pahenivat liikaa. Jäimme isän kanssa kahdestaan, mutta tuolloin normaali elämä alkoi. Ei ollut juopunutta äitiä jota tarvitse hoitaa kun toinen oksentaa kaaressa. En kuitenkaan halua mennä liian yksityiskohtiin.

Eron jälkeen isäni pyrki pitämään minua turvassa. Äidilläni oli kuitenkin tapaamisoikeudet joita tuli noudattaa. Kaikesta huolimatta lapsi rakastaa äitiään. Oli se äiti millainen tahansa. Isäni ei kuitenkaan pystynyt enää kontrolloimaan äitini ja minun suhdetta kun täytin 18, jolloin muutin omilleni. Äitini on aina ollut läheisriippuvainen ihminen, joka on tarvinnut jonkun turvakseen. Tuolloin hän takertui  minuun. Ollessani 19 -vuotias sain soiton äidiltäni, jossa äitini kertoi ottaneensa lääkkeitä ja haluavansa kuolla. Sain soitettua äidille apua. Äiti pelastui. Tämän jälkeen soittoja on tullut muutama lisää vuosien varrella. Viimeisin äitini itsemurhayritys tapahtui viime juhannuksena.

Otsikon sanoman olen oppinut vertaistukiryhmässä, joka on tarkoitettu alkoholistien läheisille; al-anon. Voin sanoa että se on ollut pelastukseni. Olen voinut hyvin pahoin itse henkisesti ja tajuamatta syytä asialle. Ryhmässä opin että alkoholismi on sairastuttanut minut sekä koko perheeni. Minun on kuitenkin mahdollista toipua ja olen alkanutkin voimaan jo huomattavasti paremmin. En anna enää äitini pompotella minua enkä anna hänen ripustautua minuun. Olen ollut monta vuotta äitini terapeutti, pankki, asioiden hoitaja ja kaiken pelastaja. En ole ollut tytär vaan olen ollut äiti omalle äidilleni. Olen antanut äitini hallita elämääni liikaa.

Suomessa on paljon alkoholisteja. Liian paljon. Hyvin moni tuntee omasta suvustaan tai kaveripiiristä ihmisiä jotka juovat liikaa. Osalla nämä alkoholin suurkuluttajat kuuluvat siihen lähiperheeseen. Heitä alkoholismi koskettaa eniten. Se tuottaa tuskaa ja ymmärtämättömyyttä alkoholistia kohtaa. Siitä onko alkoholismi sairas vai ei, herättää monia tunteita. Itse uskon että alkoholi tekee riippuvaiseksi fyysisesti ja henkisesti. Tiedän äitini rakastavan meitä lapsia ja toivovan että olisi voinut tarjota meille erilaisen elämän. Hän ei ole siihen pystynyt. En ole hänelle katkera. Olemme hyvissä väleissä. Silloin kun hän on selvin päin. Silloin kuin hän on päihtynyt minun ei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä. Uskon että alkoholismi on sairaus. Juomisen voi kuitenkin lopettaa ja siihen on olemassa apua. Kaikki eivät vain halua sitä apua. Äitini on käynyt useat vieroitukset läpi, mutta tuloksetta. Luulen että hänen mielenterveysongelmansa ovat omalta osaltaan estäneet raitistumisen.

Äiti on useasti hakenut mielenterveysongelmiinsa apua. Tuloksetta ikävä kyllä. Olen itse hakenut hänelle aktiivisesti apua 19 vuotiaasta asti ja voin sanoa että se ei ole ollut helppoa. Järkyttävää mutta usein kun äitini on yrittänyt itsemurhaa on hänet päästetty päivystyksestä seuraavana päivänä vain kotiin. Ilman mitään jatkohoitoja. Samalle meidät lähimmäiset on jätetty huomioimatta ja meidän paha olo on sivuutettu. Suomessa mättää mielenterveyspuolella se että alkoholiongelmaisille sanotaan mielenterveys puolelta että hoida alkoholiongelmasi ja AA-puolelta sanotaan että ensin pitäisi hoitaa oma mielenterveys kuntoon. Nämä kaksi puolta eivät ole juurikaan tehneet yhteystyötä. Viime aikoina olen kuullut pieniä toivon pilkahduksia että tähän asiaan oltaisiin heräämässä.

Vasta vuosi sitten äitini sai paikan suljetulta psykiatriselta osastolta. Sekään ei ollut ihan sitä mitä odotimme mutta pääasia oli että äidilläni on kontakti mielenterveyspuolelle ja minä olen saanut alkaa opettelemaan jättämään heille enemmän vastuuta äidistäni. Minä en kuitenkaan voi estää äitini halua kuolla tai tehdä hänestä raitista.

Elämä kuitenkin alkoholistin kanssa ei ole ollut helppoa. Rakastan äitiäni kaikesta huolimatta ja tekee kipeää nähdä läheisen ihminen kärsimässä. En kuitenkaan voi poistaa hänen tuskaansa. Jos poistaa alkoholistilta kaikki ongelmat, ei tällä ole koskaan syytä raitistua. Olen käynyt al anon ryhmässä kohta vuoden. Olen kovin alkumatkalla toipumisessani alkoholistiäidin lapsena. Kuitenkin olen paljon vakaampi ja rauhallisempi kuin mitä vuosi sitten. Alkoholismi ja mielenterveysongelmat ovat kulkeneet monta sukupolvea suvussamme. Toivon että voin itse olla omalla osallani katkaisemassa tätä kierrettä. Äitini tulee alkoholisti perheestä jossa on käytetty fyysistä että henkistä väkivaltaa. En ole itse joutunut onneksi kokemaan väkivaltaa, mutta alkoholismin vaikutuspiirissä olen kasvanut. Toivon että voin tulevaisuudessa antaa omille lapsilleni raittiin ja vakaan lapsuuden. Luotan että pysytyn siihen.

Mieheni tulee myös alkoholisti perheestä. Siellä isä juo ja äitikin jonkin verran. Olemme keskustelleet asioista ja toivomme ettemme kumpikaan koskaan sairastu kyseiseen sairauteen. Onhan meillä geneettinen taipumus mutta uskon että olemme kummatkin nähneet tarpeeksi. Olen myös päättänyt ettei meidän lasten tarvitse kärsiä isovanhemmista. Vain raittiina saa tulla kylään ja vain raittiina saa soittaa.

Tämä teksti on vain hyvin pieni pintaraapaisu aiheeseen. Se miksi halusin nostaa tämän esille on se että tämä osio elämästäni on vaikuttanut minuun hyvin paljon ja tulee vaikuttamaan. Tämä myös selittää hieman tulevaa tekstiäni minun omasta hyvinvoinnistani. Haluan myös välittää viestin kaikille joiden elämässä on alkoholiongelmaa että siihen omaan pahaan oloon on olemassa apua. Pitkään itse luulin että ainoa keino on katkaista kaikki välini äitiniini ja se taas tuntui liian pahalta. En olisi kestänyt sitä henkisesti. Löysin kuitenkin keinoja ryhmästä miten elää alkoholistin läheisenä ilman että se aiheuttaa tuskaa omaan elämään. Ilman että se hallitsee minua. Suosittelen henkilöitä jotka kamppailevat tämän saman asian kanssa googlettamaan al anon ja katsomaan oman kaupungin ryhmien kokoontumisajat ja käydä tutustumassa ja katsomassa voisiko siitä olla itse apua. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Anteeksi sekava tekstini. Tämä syntyi täällä työpaikan kansliassa yövuorossa. Vauvat ovat olleet kiltisti :) 

Säästetään! Vai säästetäänkö?

Pakko nyt ottaa hieman esille näitä säästöjä joita kovasti tehdään joka puolella. Ne tuntuvat ikävä kyllä jo tuolla sairaalamaailmassa ja avoterveydenhuollossakin. Muistan lukeneeni noin 1-2 vuotta sitten pienen uutisen, jossa kerrottiin että ns. turhia keisarinleikkauksia karsitaan niiden kalliin hinnan vuoksi. Mietin heti että mitä nämä tällaiset turhat keisarinleikkaukset  voivat olla. Kyseisessä uutisessa mainittiin mm. ensisynnyttäjät voivat alkaa entistä vapaammin synnyttämään myös perätilassa olevia vauvoja. Huh huh. No nyt kun olen päässyt seuramaan lähempänä tätäkin säästökohdetta niin asialla on puolensa ja puolensa. Normaali alatiesynnytys on normaaleissa raskauksissa aina se luonnollisempi ja turvallisempi synnytystapa. Koskaan ei voi tietenkään tietää mitä tapahtuu. Ymmärrän täysin myös naisia jotka haluavat keisarinleikkauksen esim. synnytyspelon tai muun vuoksi. En missään nimessä arvostele. Kun ensisynnyttäjä tulee meidän sairaalaan synnyttämään perätilassa olevaa vauvaa, tietenkin yritetään vauvan koko arvioida ja se että mahtuuko vauva tulemaan perätilassa ulos. Sitten valinta annetaan äidille. Haluaako hän synnyttää alakautta perätilassa olevan vauvan vai mennä sektioon. Tässä kuitenkin piilee suuri vaara, koska koskaan koko arvioit eivät ole 100% luotettavia. Ikävä kyllä tuli todistettua tämä asia töissä kun lapsi jäi päästään moneksi minuutiksi kiinni. Kokoa olikin yllättäen 700g enemmän kuin oli arvioitu. Lapsi lähti teholle. Kummatkin solisluut murrettuna. Tässä tarinassa oli kuitenkin onnellinen loppu ja vauva toipui. Kuinka paljon tässä säästettiin? Tehohoito maksaa tuhansia euroa/päivä. Puhumattakaan että lapsia on myös vammautunut pysyvästi tällaisten painoarvio virheiden vuoksi. Ja miltä sitten äidistä tuntuu, koska hänelle annettiin se mahdollisuus valita. Kuinka moni tietää niistä kaikista riskeistä mitä on. Toki jokaisessa synnytystavassa on riskinsä ja mitä tahansa voi tapahtua. Työtoveri synnytty vuosi siten vauvan ja vasta synnytysosastolla huomattiin että hups vauva onkin väärin päin siellä. Lapsivesi, joka oli mennyt, oli vihreää (eli jonkinlaista häikkää oli jo havaittavissa). Äiti kävi painoarvioissa ym. ja hänelle suositeltiin ensisynnyttäjänä perätilassa olevan vauvan synnyttämistä alakautta vaikka vesi olikin jo vihreää. Äiti kävi kysymässä osaston pediatrilta mielipidettä. Kollegiaalisena lääkäri ei lähtenyt arvostelemaan gynekologin suositusta mutta äänestä ja muutamasta sanasta sai jo käsityksen että vaihtoehto ei olisi paras lapsen kannalta. Lapsi syntyi sektiolla ja kaikki hyvin. 

HUS:n alueella pyritään myös kiirehtimään vauvojen ja äitien kotiutumista lapsivuodeosastolta synnytyksen jälkeen. Ennen kun normaali aika kotiutua oli alatiesynnyttäjillä se noin 3 päivää ja sektio äideillä 5 päivää, nyt pyritään kotiuttamaan alatiesynnyttäjät noin 1-2 vrk:n kuluttua synnytyksestä ja sektio äiditkin pääsevät kotiin heti kun kivut antavat periksi. Jopa kolmessa päivässä. Tämä johtuu naistenklinikan väestösiirrosta. Muille Uudenmaan sairaaloiden synnytysosastoille on tullut lisäpainetta ja täten yritetään saada äidit ja vauvat nopeasti kotiin. Ensimmäinen huoli mikä tuli tästä mieleen oli että miten käy imetysohjauksen? Maito alkaa kuitenkin nousemaan vasta noin 3päivän kuluttua synnytyksestä kunnolla (yksilöllistä tietenkin). Äiti ei kerkeä tekemään syöttöpunnituksia osastolla eikä montaa imetyskertaa kätilöt kerkeä ohjaamaan vuorokaudessa. Sektioäideillä nousee maito yleensä vielä hitaammin kipujen ym. takia. Mietitään perhettä jolle syntyy ensimmäinen lapsi eikä aikaisempaa kokemusta ole vauvoista. Vuorokaudessa tulisi ehtiä ohjata näille kaikki perus vauvanhoito, käydä kunnolla läpi synnytyskertomus, ohjata imetys, kertoa vauvan viesteistä, kotitarkistaa vauva ja äiti ym. Ei voi muuta sanoa kuin että kiirettä pitää kätilöillä. Mielenkiinnolla odotan miten käy imetyksen Uudellamaalla. Neuvoloihin luodaan tämän suhteen ainakin paineita.

Sitten neuvolat. Lainaan heinäkuisesta uutisesta muutaman kohdan:” Äitiysneuvoloiden toimintaa ohjaavat suositukset uusitaan tulevana syksynä. Käyntien kokonaismäärä laskee ja keskiraskauden lääkärinneuvola jää pois. Näin on ainakin terveiden ja hyvinvoivien odottajien kohdalla.” ” Uusissa suosituksissa neuvolakäyntejä on ylipäätään vähemmän kuin nykyisessä mallissa. Nykyään käyntejä on kaikkiaan 13-15, mutta uusien suositusten myötä raskaudenaikaisten neuvolakäyntien määrä laskee 8-10:een.”  ” – Säästöjä ei varmasti synny, mutta tällä päästään siihen, että juuri ne äidit, jotka tarvitsevat enemmän tukea ja hoitoa sitä myös saavat, kertoo erikoistutkija Reija Klemetti THL:sta.” 

Olen aina luullut että neuvoloiden tarkoitus on kartoittaa ne perheet jotka tarvitsevat enemmän apua ja seurata äidin ja vauvan vointia tapahtuuko niissä muutoksia. Miten käy niiden perheiden jotka tarvitsisivat enemmän sitä tukea ja ohjausta mutta eivät tuo sitä heti esiin. Esim. perheväkivalta, päihteet tai muut. Tuskin kovin moni pystyy ensikäynnillä kertomaan näistä asioista. Onhan se hirvittävän vähän että 40 viikon aikana käyt neuvolassa 8 tai maksimissaan 10 kertaa, jos kuulut normaalisynnyttäjiin. Terveet ja hyvinvoivat äidit eivät pääse enää keskiraskaudessa neuvolalääkärille. Eikö juuri neuvolalääkärin kuulu etsiä niitä mahdollisia poikkeavuuksia tai muita ongelmia joita terveydenhoitaja ei välttämättä huomaa. Mietin vain tässäkin riskitekijöitä. Kun käynnit vähenevät, tuleeko lisää riskejä että esim. vauvan kasvunhidastuminen huomataan myöhemmin tai raskausmyrkytys. Loppuraskaudessa kun neuvolan tärkein tehtävä on seuloa raskausmyrkytyksiä. Tarkistetaan pissa, verenpaine, turvotukset ym. Pitkälle edennyt raskausmyrkytys on vaarallinen tila vauvalle että äidille. Toki uskon että käyntejä vähennetään enemmän alku kuin loppupäästä.

Ennaltaehkäisevästä sairaanhoidosta on helppo supistaa ensimmäisenä. Siellä ei hoideta sairaita ihmisiä vaan terveitä. 90 luvun lamassa supistettiin mm. neuvola, kouluterveydenhuoltoa ja mielenterveyspalveluita. Kuinkas kävikään niille lapsille jotka joutuivat kasvamaan epävarmoissa olosuhteissa kun perheessä oli päihdeongelmia, työttömyyttä ja mielenterveysongelmia. He ovat nyt niitä syrjäytyneitä nuoria. Niitä joita ei autettu silloin. Käykö tämän laman kanssa samoin? Onko meillä jo toinen sukupolvi 20 vuoden päästä samassa jamassa? Se jää nähtäväksi.

Sisar hento valkoinen

Hieman yli 2 kuukautta on vielä aikaa yrityksen alkamiseen. Tämä vauvakuume on toisinaan kovempana ja toisinaan taas lievempänä. Kun aloitin työni tuolla vastasyntyneiden ja keskosten osastolta, melkein jokainen tuttu kysyi että eikö siellä tule todella kova vauvakuume. Voin sanoa että kohta kaksi vuotta siellä työskenneenä en kokenut vauvakuumetta juuri ollenkaan ensimmäiseen vuoteen. Jos siis ei lasketa jotain pientä normaalia haaveilua. Jotenkin siellä sai purettua omaa hoivaamisviettiä ja oli ihana tulla kotiin ihan omaan rauhaan (kun oli ensin 8-13 tuntia vaihtanut vaippoja ja syöttänyt ym.).  Totta kai ne osaston vauvat on ihania ja söpöjä. Varsinkin omahoidettaviin kehittää suhteen ja tietenkin myös niihin vanhempiin. Harvoin on kuitenkaan tullut pidemmänkään hoitojakson jälkeen sellaista oloa että ikävä tulisi. On vain ihanaa että vanhemmat saavat lapsensa kotiin. 

Olen miettinyt myös miten työni on muuttanut omaa ajatusmaailmaani. Joskus tuntuu että se on jopa hieman vääristynyt. Sitä kun näkee päivittäin useita sairaita lapsia vain niin tulee olo että voiko sitä omaa tervettä saadakaan. Tekisi hyvää varmaan käydä välillä kurkistamassa tuonne normaalille lapsivuodeosastolle että kyllä niitä täysin terveitä vauvoja syntyy useita päivittäin ja ne meidän kullannuput ovat sitä vähemmistöä. Joskus kun näkee paljon hyvin vaikeita sairauksia (vauvojen saattohoitoa ym.) alkaa tietenkin hieman pelottamaan, kun tietää kuinka voi pahimmillaan käydä pieleen menneessä synnytyksessä ym. (tieto lisää tuskaa). Toisaaltaan taas näkee mitä ihmeellisimpiä selviytymistarinoita ja tietää kuinka hyvää tämä meidän Suomen terveyshuolto on. Niin pieniä kuin raskausviikolla 23 syntyneitä voidaan jo pelastaa. Se luo omalla tavalla turvaa. Se missä oma ajattelu on myös muuttunut, niin on suhtautuminen tiettyihin syndroomiin. Työssä kun näkee aika kraavejakin tapauksia niin huomaa ajattelevansa että esim. downin syndrooma on aika lievä tapaus. Totta kai se on usein vanhemmille shokki ja vanhemmat tarvitsevat paljon tukea ja ymmärrystä. Ennen sitä mietti että se olisi aivan maailman loppu jos itse saisi poikkeavan lapsen ja totta kai se varmasti olisi edelleen sitä. Jotenkin kuitenkin sitä voisi olla kiitollinen jos lapsi oppii syndroomastaan huolimatta puhumaan, liikkumaan ja syömään sekä ennen kaikkea pysyy elossa. Tämä kun ei kaikille ole itsestään selvyys. Näitä asioita ei kuitenkaan kannata liikaa miettiä.

Miten työni vaikuttaa sitten, jos saan joskus oman nyytin syliini? Tuskin mitenkään. Noh… osaan kyllä vaipan vaihtaa ja syöttää, mutta muuten luulen että olen aivan yhtä pihalla kuin muutkin ensisynnyttäjät. Tietty jotain pieniä jippoja voi olla hihassa, mutta enköhän ole aivan yhtä huolissani ja tietämätön kuin muutkin vanhemmat.  Mutta tämmöisiä ajatuksia tänään…

Keitä me ollaan?

Aloitetaan ensimmäinen blogikirjoitus kertomalla hieman meistä ja mistä aijon kirjoitella tässä blogissa. Minä kanelikissa (kaksiplussassa minut tunnetaan kaneli88:na) olen 25 vuotias nuori nainen Uudeltamaalta. Olen kihloissa mieheni kanelikollin kanssa joka on 29 vuotias. Häitämme juhlitaan helmikuun alussa. Perheeseen kuuluvat myös Rölli kolli ja Luna kisu sekä koirat Väinö ja Minni. Tässä kuva meidän lauman nelijalkaisista.

 Olen valmistunut sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi. Työskentelen tällä hetkellä vastasyntyneiden ja keskosten tehovalvonta osastolla. Olen ollut kyseisellä osastolla kohta kaksi vuotta töissä ja rakastan kovasti työtäni. Harrastukseni menevät aika pitkään näiden karvaturrejen hoitamiseen ja käydään koirien kanssa tokossa (tottelevaisuuskoulutus).

Mistä aijon kertoa tässä blogissa? Häiden jälkeen olisi tarkoitus jättää ehkäisy pois ja odottaa josko saataisiin meille vauva. Yrittämisen odottelua on edessä siis vielä melkein 3kk:tta. Muutama sana tulee varmaan mainittua häistä. Aijon ottaa kantaa myös sairaalamaailmaan ja varsinkin säästötoimenpiteisiin ym. Aijon esiintyä anonyymina ihan työni puolesta. Uudella maalla on samanlaisia osastoja missä työskentelen niin 4-6 (riippuu miten laskee) ja työskentelen yhdellä niistä. Jos nyt joku kaveri tai työkaveri sattuisi tänne eksymään ja tunnistamaan minut esim. karvaturreista eipä se haittaa :)

Tästä lähetään eteenpäin. Kaikki kommentit ovat tervetulleita <3